Sivut

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Mitä tietää tahdotte


    Aioin jo joskus aiemmin tehdä kysymyspostauksen, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei lukijoita ollut tarpeeksi vielä. Nyt kommenteissa on tällaisen postauksen perään kyselty ja kun lukijoitakin on tullut vähän lisää, niin olisi sitten varmaan aika toteuttaa ajatus! Katselukertamittarihan ylitti tässä hiljattain kymppitonnin lukemat, joten olkoon tämä vaikka sen kunniaksi.

    Perusidea on varmaan kaikille selvä, kyselette kommenteissa mitä mieleen juolahtaa (pienin kriteerein tosin, ne listasin tuohon alle) ja minä vastaan niihin sitten erillisessä postauksessa. Eli eipä minulla sen enempää höpöteltävää aiheesta, lukekaa tarkennuksia alta ja kysykää! :3

Ohjeita kysymyksiin:
- En vastaa epäasiallisiin tai ihan liian henkilökohtaisiin kysymyksiin (vaikka minusta itsestänikin saa kysellä vaikka lempivärejä sun muita, jos tahtoo). Niitä sisältävät kommentit myös tullaan poistamaan. Kyllä te varmaan osaatte käyttäytyä, eikös niin? n_n
- Koska tämä on lähinnä TCT:n kysymyspostaus, itse kysymyksetkin saisivat mieluusti olla tämän blogin aihepiiristä - mihin oikeastaan sisältyykin kaikki nukkeilua ja lemmikkejäni lukuunottamatta. Näistäkin saa kuitenkin toki kysyä, ei haittaa ollenkaan!
- Välttämättä mitään kovin syvällisiä analyysejä vaikkapa Gingan juonesta en ryhdy vastauksissani väsäämään, joten sellaisia ei ehkä kannata pyytääkään. Olen kova ajattelemaan, mutta huono saamaan syvällisemmät ajatukseni tekstiksi.
- Mitään rajoitusta per kysyjä ei ole, kysy yksi tai vaikka sata asiaa! Jälkimmäisessä tapauksessa tosin joutuisin jakamaan vastaukset useampaan postaukseen :'D

| Edit | Koska kysymyksiä ei ole kuulunut tähän mennessä kuin yhdeltä ihmiseltä, jätän tämän avoimeksi - eli ei aikarajaa, vastaan kysymyksiin sitten jos niitä alkaa olla tarpeeksi. Ihan muutaman vastauksen takia en viitsisi kokonaista postausta väsätä n_n'

6 kommenttia:

  1. Vitsi, olin jo laittamassa tänne paljon koirakysymyksiä mutta jääkööt ne sitten x)

    - Lempparihahmosi Hopsusta ja Weedistä?
    - Jos saisit valita kolme maata jonne pääsisit, mitkä ne olisivat?
    - Onko olemassa jotain harrastusta, jonka tahtoisit aloittaa, muttet ole saanut aikaiseksi tmv?
    - Lempibiisisi?
    - Lempisitaattisi?
    - Kerro ensimmäisestä ropehahmostasi (kuva mukaan jos mahdollista! :3)
    - Jos olisit joku eläin, mikä olisit?
    - Haaveesi tällä hetkellä?

    Sekä tietysti tämä perinteinen:
    Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle? :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koirakysymyksiäkin siis saa kysyä, tottakai! Suurin osa saisi olla TCT:n aihepiiristä, mutta sopii noista kahdesta muustakin kysellä :3

      Poista
  2. - Minkä taidon haluaisit oppia?
    - Missä haluaisit kehittyä?
    - Piirrätkö/kuinka kauan olet piirtänyt?
    - Luokitteletko itsesi otakuksi?
    - Ärsyttävin artisti/julkkis/tms?
    - Tulevaisuuden unelma-ammatti?
    - Kuulutko Hopeanuoli faniyhdistykseen?
    - Jos et aiotko liittyä?
    - Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?
    - Pidätkö hevosista?
    - Oletko kaikkiruokainen?
    - Juotko kahvia/teetä/energiajuomia?
    - Lapsuudesi parhaimmat piirretyt?
    - Suosikkitavarasi omasta huoneesta?
    - Suosikkipaikka kotoasi?
    - Vietitkö mitenkään erityisesti pääsiäistä?

    VastaaPoista
  3. Missä asut?
    Lempiruoka?
    Lempikoirarotu?
    Kokoelmasi tavoitteet?

    VastaaPoista

Kuka tahansa, myös anonyymit, voi kommentoida - älkää ujostelko vaan kirjoittakaa ajatuksenne teksteistä, kuvista jne! :)
Kritiikkiä saa antaa, mutta epäasialliset kommentit poistan. Muistakaa siis käyttäytyä fiksusti!